Lihaskireyttä?

Anna meidän toimia apunasi

Markus Rautavirta

Pannaria palkkariksi

Tieteellä, taiteella ja taidolla. HC technon säestyksellä.


2013 valmistunut koulutettu hieroja/ urheiluhieroja.

2018 Voimavalmentaja (Trainer4You).

2016-2018 Fysioterapiaopintoja 75op edestä.


Rovaniemeltä lähtöisin oleva, Tampereella vuodesta 2010 asunut, elämäntapaopiskelulla itseään kiusaava/viihdyttävä herrasmies.

Ruumiinkulttuuri on ollut kiinnostukseni kohteena niin kauan kuin muistan. Liikuntataustana vuodesta 1999 voimanostotyylinen voimaharjoittelu, juniorina lyhyt kilpaura amatöörinyrkkeilyssä ja salibandy. Päälaji kuitenkin voimanosto ja kilpailua penkkipunnerruksessa SM-tasolla asti.

Pyrkimys jatkuvaan kehitykseen ja vammojen/vaivojen kanssa kamppailu ovat ruokkineet kiinnostustani terveyteen, kehon anatomiaan/fysiologiaan ja lihashuoltoon.

Hoitotyylini on usein aktiivista, eli yhdistän mekaaniseen käsittelyyn joko passiivisen(terapeutin suorittaman) tai aktiivisen(asiakkaan suorittaman) liikkeen. Tämä korostuu, mikäli halutaan antaa erityishuomiota jollekin liikkeelle tai liikeketjulle.

Hoidon yksi tärkeistä tavoitteista kivunhoidon ja rentoutumisen lisäksi on lisätä asiakkaan ymmärrystä kehostaan ja kuinka yksilön arkiset toiminnat ilmenevät kehon rakenteessa ja toiminnassa. Lisäksi annan ohjausta ja neuvontaa, kuinka asiakas voi itse vaikuttaa johonkin kokemaansa ongelma-alueeseensa.

Palaa etusivulle Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

vastaamme nopeasti kysymyksiin

* Nämä kentät ovat vaadittuja.

AUKIOLOAJAT

Maanantai: 9:00 - 17:00

Tiistai: 9:00 - 17:00

Keskiviikko: 9:00 - 17:00

Torstai: 9:00 - 17:00

Perjantai: 9:00 - 17:00

Lauantai: 9:00 - 15:00

Sunnuntai: Sopimuksen mukaan

YHTEYSTIEDOT

Kalevan Puistotie 23

Markus: 044 244 9630

Varpu: 040 198 0982

Juha: 050 413 3489

info[at]triggered.fi